On jäänyt tämä blogihomma aivan pois päiväjärjestyksestä, kun on ollut niiiin paljon kaikkea muuta. Keväällä lukuhommat vei kohtuuttoman suuren osan ajasta, kun päätin sitten vaihtaa alaa ja aloitan nyt syksyllä opiskelut lääkiksen puolella. Se kemia ei vaan ollut mua varten. Kävin myös lomailemassa Turkin Avsallarissa enon loma-asunnolla ja nyt työt apoteekissa ovat verottaneet tietokoneellakökkimisaikaa. 

Starttasin myös Kepillä yhden pikkuluokan. Vauhtia näemmä löytyy edelleen.

Koirille on onneksi aina aikaa! (Ja hepoille :D) Fido Limppunenkin starttasi jopa yksissä seurakisoissa, koska en raaskinut jättää sitä yksin kotiin kitisemään. Hienosti se vielä lyllersi, vaikkakin toisella radalla hieman yliarvioi omat voimansa ja rysäytti yhden esteen päälle. Nuorempana se olisi lopettanut hommat siihen, koska oli niin hienohelmainen, ettei riman pudotettuaan suostunut enää minkäänlaiseen yhteistyöhön. Nyt ei paapparaisen vauhti edes hiljentynyt. Ohjattavuus Limpulla on hieman kärsinyt, mutta esmerkiks kepit menee paljon nopsammin kuin nuorena poikana. Fido on myös luojan kiitos laihtunut ja on aika hyvissä mitoissa.

Vekku Metukainen on käynyt agiliitämässä ja tokoilemassa ahkerasti. Agilitykisoissa ei edelleenkään ole saavutettu menestystä, mutta jotain edistystä on tapahtunut. Asioimme Lee Gibsonin koulutuksessa toukokuussa ja siitä oli paljon apua. Vekku mm. tekee nykyään kunnolliset 2on2off-kontaktit (paitsi viime kisoissa A:lle -.-) eikä lähde startissa lippahivoon heti pannan irtauduttua kaulasta, vaan istuu siivosti kunnes mamma antaa luvan. Itse asiassa viimeaikaiset hylyt ovat tulleet lähinnä putken väärään päähän menemisestä ja viime kerralla hypyn ohi juoksemisesta ja sen hyppäämisestä väärään suuntaan, mikä oli mamman ohjausvirhe. Toisaalta Musta Salama myös rysäytti renkaaseen niin lahjakkaasti, että se hajosi.

Tokossakin on edistytty. Paikallaanmakuu ei oikein ota vieläkään onnistaakseen treeneissä, koska se on aina siinä alussa ja Vekku ei oikein malttaisi vain olla (kun voi riehuakkin). Lisäksi tokokentän sääskipopulaatio on ollut valitettavan elinvoimainen. Avoluokan luoksetulokin alkaa olla mallillaan ja myös muutamien VOI:n ja EVL:n liikkeiden harjoittelu on sujunut. Tuntuu vähän turhalta tässä vaiheessa opettaa niitä, mutta tuovatpahan vähän vaihtelua harjoitteluun. Kisoihin en varmaan tämän elämän aikana uskaltaudu, koska Vekku muuttuu aina A-luokan superviiriäiseksi, kun pitää suorittaa joku liike muun ryhmän edessä, ja heittää aivoherneensä narikkaan.

Lähdetään tänään mökkeilemään, mutta huomiseksi on palattava Ouluun. Eräs tuttu opiskelee ongelmakoiran kouluttajaksi ja tarvitsee harjoituskappaleita, johon lupauduin molempien koirien kanssa.

Tässä vielä pieni yhteentörmäyskuva Sotkajärven lomaparatiisista :D

Meillä oli Herne-Eemelin kanssa tänä viikonloppuna agilityn tehokoulutusviikonloppu, kouluttajina Jari Tienhaara ja Mika Moilanen. Koulutus pidettiin OKK:n hallilla.

Vekku pisti tietysti eilen ranttaliksi samantien päästyään halliin. Heti, kun päästi pannasta irti painui hän koikkelehtimaan esteitä eikä vahingossakaan antanut kiinni, ettei sitä viedä pois radalta. Käytiin ulkona jäähyilemässä ja tehtiin sitten siivenkierto-harjoitusta niin, että Vekun ei tarvinut jäädä missään vaiheessa istumaan. Tosi hyödyllistä! Meillähän on ollut juuri ongelmana tuo, ettei Mettu tottele yhtään mitään, jos on muita hallissa, mutta nyt oli tosi huippu, kun vauhtiin päästiin. Neuvoiksi sain itse rauhallisena pysyttelemisen koiran riekkumisesta huolimatta, jatkuvan palkkaamisen ja aktiviteettien järjestämisen jokaiselle ajanhetkelle, ettei V. pura energiaansa riekkumiseen.

Molemmilla kouluttajilla oltiin puoli tuntia ja toisella puoliskolla Herne pääsi tekemään rataa, jonka se vaikeudesta huolimatta suoritti heti ensimmäisellä yrittämällä puhtaasti, kun paikallaanoloa oli hieman harjoiteltu. Tyylipisteitä ei kuulemma onneksi jaeta :D Harkattiin vielä muutamat vaikeat kohdat uusiksi. Tai siis minä harjoittelin ohjaamaan Vekun niistä oikein. Tyytyväisiä oltiin ja innolla odotettiin tämän päivän treenejä.

Kävi kuitenkin niin epäoptimaalisesti, että aloin yhden aikaan yöllä oksentaa. Oksentelin sitten aamuun asti puolen tunnin välein tarkoituksena osallistua treeneihin. Hinauduin aamulla jopa paikalle (oksennettuani tietysti ennen lähtöä), mutta tuli aika äkkiä selväksi, etten pysty jäämään sinne, koska aloin taas hallin pihassa oksentaa. Toivottavasti kukaan ei kuvitellut, että kärsin kankkusesta o.O

Kotona oksentelu jatkui ja nousipa vielä kuumekin kaupan päälle eli ihan loistavaa. Tympii vaan aivan eksponentiaalisesti, koska olin odotellut koulutusviikonloppua niin paljon -.-

Asioimme Vekun kanssa Active Dogin järjestämissä epävirallisissa maanantaina tarkoituksena palauttaa ruotuun tuo lähdöistä karkailija. Valitettavasti kyseinen toimenpide jäi suunnitelmien tasolle, kun Vekku pisti ranttaliksi eikä totellut YHTÄÄN mitään koko hipoissa.

Ongelma on siis seuraavaa laatua: harjoituksissa Vekku tekee kaiken niin täydellisesti kuin vain voi, mutta kisoissa se saa kamalat pömelit eikä kuuntele ollenkaan, mitä yritän määkiä sille. En usko, että tuo johtuu edes siitä, että jännittäisin itse, koska ei jotkut epäviralliset suuremmin jännitä, kun luulin, että tuo paviaaninpoikanen olisi osannut käyttäytyä. Kökömpi homma tässä meidän pikku ongelmassa on, ettei se ratkea, vaikka kuinka käytäisiin harjoittelemassa. Luulen, että Mettu tarvitsee vain lisää kisakokemusta, ettei se radalle pääsy kisoissa olisi niin ylisiistiä, että tarvitsee joka kerta laittaa hullu show pystyyn. Täällä pohjolan perähikiällä kisoja on vain harmittavan vähän eli ei turhan usein päästä kisailemaaan. Saa vain nähdä, että kehtaako tässä enää kohta naamaansa kisoissa näyttää, kun aina tulee vain hylkyjä.

Akvaariossa oli pieni leväkatastrofi, kun kevätaurinko pääsi sinne suoraan paistamaan, mutta siitä selvittiin viikon pimennyksellä. Osa timanttitetrapopulaatiosta katosi salaperäisesti pimennyksen aikana (sinikirjoahventen pötsiin?) ja kun laitoin valot päälle löysin oudonnnäköisen poikasen uiskentelemasta pohjan tuntumasta. En kuitenkaan ehtinyt sitä kovin kauaa ihastella, kun sinikirjoukko Julius söi sen lounaaksi. Sinikirjot juhlistivat valojen palaamista kutemalla ja syömällä samantien tuotoksensa. Ne ryökäleet kutivat  kuitenkin uudestaan ja nyt aprikoin, miten saan vaihdettua vettä, kun niillä on ikävä taipumus hyökkiä päälle.

Onneksi huomenna pääsee täältä hullunmyllystä Rukalle lautailemaan pariksi päiväksi. En kyllä tiedä, miten pärjään ilman Limppua ja Lettua (eli Fidoa ja Vekkua), koska ne jäävät Joonaksen kanssa kotiin. Toivottavasti sää vähän lämpiää, kun on ollut kamalan kylmää auringonpaisteesta huolimatta ja ratsastus on ollut yhtä tuskaa. Kaiken muun hyvän lisäksi Keppi pudottaa talviturkkiaan ja karvaa on ihan kaikkialla.

Päästiin Vekun kanssa vihdoin ja viimein starttaamaan ekoissa virallisissa viime viikonlppuna. Metukka oli mennyt todella hienosti kaikki harjoitukset ja mieli oli luottavainen. Vaan kuinkas sitten kävikään.

Lauantain A-kisa oli agilityrata ja aika vaikea ykkösluokan radaksi koukeroineen. Vekku keräsi jo ennen rataa niin paljon kierroksia, että hädin tuskin sain estettyä sitä kaahaamasta radalle ennen vuoroaan. Lopputuloksen saattoi arvata: lähtömerkin jälkeen meni noin sekunnin sadasosa ja koira oli toisessa päässä maneesia riekkumassa. Kontakteja ei hän osannut lainkaan, kepeille ei meinattu osua millään ja meno oli muutenkin kuin päättömällä kanalla. 

B-kisa oli hyppyrata ja sisälsi paljon piiitkiä suoria, mikä ei varsinaisesti sopinut meille, kun Herne-Eemeli paineli tuhatta ja sataa häntä tötteröllä ja mamma kipitti perässä minkä lyhyistä kintuistaan pääsi, mutta turhaan. Hylkyhän sieltä tuli.

Lauantaista viisastuneena heräsin sunnuntaina ennen sianpieremää ja lähdettiin kepon kanssa hallille vähän treenaamaan (eli purkamaan enimmät huurut koiralta). Vekku oli kuin herran enkeli ja meni kaikki kontaktit, kepit mitä oudoimmista tulokulmista ja muutamat radanpätkät täydellisesti, eikä kertaakaan varastanut lähdössä. Mamman mieli oli siis huomattavasti kirkastunut, kun saavuttiin kisapaikalle.

HAH, sanoi Vekku ja pisti omat bileet pystyyn heti päästyään C-kisan agilityradalle. Hyvä kun ehdin pannasta päästää, kun se oli suorittanut kaikki lähelle osuneet esteet ja jäi mullottamaan viitosesteen taakse. Eikä vahingossakaan tullut lähellekkään mammaa, ettei vain joudu kiinni. Ohjasin sen sitten lähimpään putkeen ja päästiin räpiköimään rata läpi. Ei se huonosti loppujen lopuksi mennyt, jos ei ota huomioon sellaista pikkujuttua, että Vekku varoi huolellisesti koskettamasta yhdelläkään raajalla kontakteja.

Viimeistä rataa tutustellessa olin jo niin vittuuntunut suomeksi sanottuna, että ei ollut enää mitään kauheita toiveita. Vekku kuitenkin yllätti: se totteli hienosti mammaa lukuunottamatta kepeille menoa, joka piti ottaa uusiksi. Hylky tuli kuitenkin suureksi yllätykseksi renkaasta, josta Kekku meni väärästä välistä! Mitä ihmettä, rengas on ollut satavarma este, enkä edes osannut ajatella, että Vekku menisi sen väärin. Noh, oma vika, kun en ohjannut tarkemmin renkaalle enkä ehtinyt korjata ennen seuraavaa estettä.

Tänään oli KoiraNetiin tullut Vekun lonkka- ja kyynärtulokset. B/B ja 0/0 tuli lopulliseksi "tuomioksi" eli hyvät ketarat on pojalla. Nyt odotellaan enää, että posti tuo pahvit. Toivottavasti Vekku saa uudet paperit, kun se termiitti meni jyrsimään niitä.

Otin eilen molemmat mukaan hallille, kun kävin pikakäynnin tarkoituksena harkata kepeille menoa. Valitettavasti hallilla oli muitakin, mikä ei varsinaisesti rauhoittanut Vekkua. Yhdesti tuo sikiäinen nappasi hihasta kiinni, mutta muuten pysyi jatkuvaa louskuttamista lukuunottamatta hyvin ruodussa. Ei yrittänyt edes lähdöissä varastaa, kun pidin yllä natsimaista komentoa. En tosiaan ehtinyt mitään sen kummempia virityksiä alkaa väsätä, joten laitoin kolme hyppyä ja kepin puolikkaat niin, että kepeille pääsi tulemaan suoraan ja molemmista suunnista vinosta. Vekku tajusi hienosti ja loppujen lopuksi etsiytyi yksinäänkin kepeille ilman, että mun tarvi edes tulla esteen toiselle puolelle. Harkattiin myös sylikäännöksiä, jotka Vekku jopa tajusi.

Fidolle laitoin minikorkuiset hypyt, koska en viitsinyt rasittaa sen kinttuja. Niin joo, Limppunen täytti kokonaista yhdeksän vuotta 26.2. Synttäreitä juhlistettiin metsälenkillä. Joka tapauksessa Fido oli kauhean innoissaan ja lyllersi häntä tötteröllä hyppyjä miten sattuu. Kepitkin se pujotteli hirmuista vauhtia ja meinasi tukehtua omahyväisyyteensä. Sylikäännöksistä se ei tajunnut mitään. On näemmä Fiun ohjattavuus mennyt ihan plöröksi, kun ei olla enää treenattu. Vaan väliäkö hällä. Sen olen kyllä havainnut, että Fido ei kyllä tottele enää minkään vertaa. Jos molemmat koirat rötköttää sohvalla ja käsken ne alas, Vekku menee siivosti lattialle, mutta Fiu ottaa vain paremman asennon sohvalla. Ei auta, vaikka kuinka ilkeällä äänensävyllä sanoo. Lenkilläkin Fidon ego on välillä turhan suuri, kun pitää rähistä aina, kun ovesta pääsee ulos. Ihan kuin se sanoisi: "Haa katsokaa! Minä Limppu Ensimmäinen Julma olen saapunut ulos!" Tuo Fidon käytös ehkä huolestuttaisi, jos se ei olisi maailman kiltein ja nössöin sheltti.

Treenien jälkeen (otin vielä keinun pari kertaa Vekulle "palkaksi") käytiin metsässä rämpimässä. Vekulla on ihmeellinen tapa ryömiä ja kaivautua lumeen. Ihan kuin sillä olisi liian kuuma.

Vaihdoin koirien ruuan Nutro Choicen muroista NEU:hun. Syynä oli Vekun raapiminen. Tarkoitus olisi vielä alkaa lisätä kylmäpuristettua öljyä sen sapuskoihin. Koirille on maistunut uusi sapuska hyvin ja ainakin kakantuotanto on vähentynyt eksponentiaalisesti. Pitänee hommata joku arkkupakastin, että saadaan koirien pöperöt mahtumaan tänne.