Ilkeä Tappaja-Mettu tappaa jälleen. Tällä kertaa uhrina mamman sormi, josta Kekku yritti haukata eilen aamulenkillä palasen, kun heittelin sille keppiä. Haavasta tursusi ihan mukavasti verta ja nyt näyttää tulehtuneelta. Pitänee tarkistaa jäykkäkouristus. Eilen illalla tokotreenissä meni ehkä tonni sontaa haavaan.

Treenit meni vähän vaihtelevasti. Vettä tuli kuin esterin sieltä ja Mettu kävi aluksi täysin ylikierroksilla. Luoksepäästävyyttä harjoitellessa se sai jonkun mielenhäiriön ja lähti karkuun aina kouluttaja-Hannan lähestyessä. Toinen mielenhäiriö tuli, kun oli tarkoitus harjoitella seuraamista. Metukka vain seisoi vierellä ja mullisteli ja pyöritteli silmiään. Syy jälkimmäiseen viiraukseen selvisi myöhemmin: olin unohtanut Metun Narulelun, jonka se on saanut kasvattajaltaan Leenalta mukaan, autoon. Eihän silloin voi tietenkään tehdä mitään. Mettu Metukainen kuitenkin virkistyi saatuaan lainata kouluttaja-Amiran palloa. Harjoiteltiin myös eka kertaa ruuta ja Vekulla meni kyllä pieni hetkonen tajuta, että halusin sen juoksevan ruutuun, eikä sen ohi agilitykentälle terrorisoimaan toisten treenejä. Lopuksi kävin Viiriäisen kanssa harjoittelemassa pujottelua, jonka Vekku meni hienosti, kun malttoi lopettaa haukkumisen.

Fidolla sen sijaan agilityhommat saa jäädä toistaiseksi jäihin. Viikonlopun OKK:n kisoissa se ei ollut oikein yhteistyökykyinen. A-kisassa heti kolmannen esteen jälkeen Fiu kipitti tuomarin luo heiluttelemaan häntää ja nuuskutteli sen jälkeen maata. Lisäksi tuli kaksi kieltoa ja roimasta yliajasta johtuen tuloksena parttiarallaa 40 virhepistettä. Lopuilla radoilla, joista C-kisa oli hyppyrata, Fido hiimaili täysin omissa maailmoissaan ja kävi tilaisuuden tullen morjenstamassa tuomaria. Kyllä se yritti aina muistaessaan kuunnelle mamman määkimisiäkin, mutta lopputuloksena oli kolme hylkyä. Jippijaijee.

Agilitykisojen takia en ehtinyt hakea uutta tankkia, vaan se jäi eiliselle. Saatiin jopa väsymyksestä huolimatta koottua leca-harkkojalusta ja nostettua allas sen päälle. Tänään pitää tuumia, mitä tekee hiekkojen kanssa ja mahdollisesti käydä ostamassa lisää.