Juho ei sitten lähtenytkään autoilemaan, joten pääsin tänään agilitykentälle. Tällä kertaa mukaan pääsi myös Fido. Vekku otti kyllä ilon irti Fidon läsnäolosta ja möykytti Fiddeä koko ajan, kun rakensin jonkinlaista radantynkää. Fido oli taas (vaihteeksi) ihan huippu, mutta se pelkää edelleenkin keinua aivan käsittämättömästi, mikä pistää hiukkasen vituttamaan. Ollaan kuitenkin treenattu sitä enemmän kuin oikeastaan mitään muuta viime aikoina eikä mitään kehitystä ole tapahtunut. Fidon treenaus jäi aika lyhyeksi, se kun ei kestä toistoja. Ei nyt oikein uskalla kyllästyttää sitä, kun reilun viikon päästä on OKK:n kisat ja Fiu kisaa eka kertaa kolmosluokassa. Neljä rataa pitäisi jollain konstilla jaksaa viikonlopun aikana...

Vekku oli Fidon reenin ajan ollut köytettynä lipputankoon (luonnollisesti se viihdytti kaikkia kymmenen kilometrin säteelle osuneita jatkuvalla ulvonnalla), mutta vein Fiun autoon turvaan Vekun reenauksen ajaksi, koska Metulla on ikävä tapa hyökätä möykyttämään Fidoa kesken harjoittelun. Vekku on, luojan kiitos, alkanut nyt itse hakemaan esteitä. Lisäksi vinokepit menee vauhdilla kummaltakin puolelta (ilman hihnaa tietysti), vaikka mamma kävelisikin vähän jäljessä. Myös oikeat kepit menee mamman vasemmalla puolella, mutta oikealla puolella könyten ei mene edes hihnan kanssa. Vekulla sentään kuitenkin tapahtuu edes jonkinasteista nousujohteista kehitystä.

Kääpiöakaran poikasten pelastaminen sen sijaan ei suju kovinkaan mallikkaasti. Kävin hakemassa kotoa äärimmäisen tyylikkään, lähes läpinäkymättömäksi naarmuuntuneen muovisen poikasakvaarioni, jossa on kyllä asustanut kaikennäköisiä mönkiäisiä kaloista akaattikotiloihin. Löysin ilmapumpun kellarin sedimenteistä, mutta itse suodatin on jossain teillä tietämättömillä. Ilmakivi oli kuitenkin kytkettynä letkun jatkoksi, joten saavat pärjätä sillä. Lämmitinkin löytyi, mutta kas kummaa, se sikiäinen ei tietenkään toimi. Toinenkin pikkulämmitin löytyi PIHALTA(???!!), mutta sitä en sattuneista sähköturvallisista syistä uskalla käyttää. Poikaspöntössä siis huimat 22 astetta eli hengiltäjäätyneitä poikasia luvassa. Poikasten siirtäminen kasviköyhästä akvaariosta niille varattuun heikosti varusteltuun asumukseen oli luku sinänsä. Adolfiina oli paimentanut katraansa suuressa fiksuudessaan kookopähkinään. Tästä seurasi loistokas älynväläys, jonka tuloksena nappasin kookospähkinän fisuineen (tukin sormilla rei'ät) kätöseen ja nostin koko komeuden olohuoneen poikki uuteen asuntolaan. Luulin jo tappaneeni tällä tempauksella kaikki poikaset ja haavin Adolfiinan takaisin omaan osoitteeseensa, ettei se palellu. Akka etsiskeli poikasiaan (joista akvaarioon jääneet isäkala Adolf oli käynyt popsimassa) ja todettuaan niiden olevan poissa siirtyi hyökkäilemään akvaarion muiden asukkien kimppuun.

Poikasakvaariosta löytyi kuin löytyikin parisenkymmentä poikasta ja yritän nyt epätoivoisesti kasvattaa niille likoeläimiä syötäväksi, mikä sinänsä on naurettavaa, onhan seura-akvaariossani kasvanut safiiritetroja ihan samalla ruualla kuin aikuisetkin. Murustelin vauvakaloille hätäpäissäni ensiavuksi hiutaleruokaa, etteivät aivan näänny. Eivätpä nuo näytä paljon muuta kuin pohjalla makaavan. Ehkä hypotermialla on vaikutusta asiaan.

Kääpiöhamsut Nötkötti ja Kakkiainen on nyt jääneet hiukan vähemmälle, kun on ollut kalanpoikasta ja muuta jännää. Ne ovat kai sitten katsoneet asiakseen huvitella painimalla ja nahistelemalla ruuasta. Nötkötti on läski paskiainen ja on vakuuttunut siitä, että kaikki dunaan tiputetut maapähkinät sun muut ovat hänen korkeutensa omaisuutta. Kakkiainen sentään huolehtii linjoistaan jumppaamalla vasten pleksiä. Tyhmä kait se on. Mutta kukapa ei meidän residenssissä olisi?